Ihastuin Bangkokiin täysin. Täältä löytyy hyvää ruokaa, hymyileviä ihmisiä ja uskomattomia nähtävyyksiä, mutta myös kamalaa melua, hullua liikennettä ja älytön määrä roskia. Hyvät puolet kuitenkin päihittää huonot reippaasti. Majoituttiin Sathornissa, Surasakin ja Saphan Taksinin BTS-pysäkkien välimaastossa. Ensimmäiset päivät haluttiin ottaa rennosti, joten varattiin meille hotelli aamupalalla ja uima-altaalla. Pari viimeistä päivää vietettiin vähemmän prameassa, mutta …
huhtikuu 2023
Yöjuna Chiang Mai – Bangkok
Jos haluaa reissuunsa vähän seikkailumieltä, upeita maisemia ja ympäristöystävällisyyttä, kannattaa Chiang Maista Bangkokiin matkustaa junalla. Chiang Mai – Bangkok Junan valitseminen Chiang Main ja Bangkokin välillä junia kulkee viisi kertaa päivässä. Kaksi näistä junista kulkee päivällä ja kolme yöllä. Junat ovat erilaisia, joten varauksen yhteydessä kannattaa tsekata, millaiseen junaan sitä oikein on menossa. Tarjolla on …
Hoi An – 5 vinkkiä matkalle
Vietnamin kuvankaunis Hoi An on tunnettu vanhastakaupungistaan, mutta siellä voi tehdä paljon muutakin. Hoi An oli meidän Vietnamin listalla tärkein kohde. Päädyttiin viettämään Hoi Anissa viikko. Kaupungilla on turistirysän maine, mutta jos majoittuu kauempana vanhastakaupungista, saa olla jopa rauhassa. Täällä olisi voinut olla vieläkin pidempään! Mutta mitä Hoi Anissa voi tehdä vanhankaupungin kiertämisen ohella Hoi …
Ayutthayan temppelirauniot
Thaimaan entiseen pääkaupunkiin on helppoa tehdä päiväretki Bangkokista, mikäli haluaa vaivattomasti päästä ihastelemaan upeita temppeliraunioita! Bangkokissa ollessa tehtiin päiväretki 80 kilometrin päässä sijaitsevaan upeaan kaupunkiin Ayutthayaan, joka oli nykyisen Thaimaan pääkaupunki vuoteen 1767 asti. Tuolloin kaupunki tuhoutui pahasti burmalaisten hyökätessä sinne. Tämän jälkeen pääkaupunki siirrettiin Bangkokiin, mutta Ayutthaya on edelleen suosittu kohde raunioituneiden temppelien ansiosta. …
Hoi An – värikäs vanhakaupunki
Vietnamissa sijaitsevan Hoi An -kaupungin suosituin kohde on ehdottomasti Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluva vanhakaupunki. Me ihastuttiin paikkaan täysin! Se oli juuri niin kaunis tuhansine lyhtyineen kuin voi kuvitella. Turisteja oli tietenkin paljon, etenkin viikonloppuiltaisin alkoi olla jo hermoja raastavaa luovia siellä tungoksessa. Arkena turisteja oli vähemmän ja aamupäivisin paikkaa voisi sanoa jopa rauhalliseksi, ainakin huhtikuussa. Vanhaankaupunkiin …