Viidakkovaellus Indonesiassa


Indonesiassa sijaitseva Bukit Lawang on tunnettu viidakkovaelluksistaan, joilla on mahdollista nähdä monia villejä eläimiä, kuuluisimpana orankeja. Kiinnostuttiin retkestä heti, sillä mikäs olisi jännittävämpää kuin lähteä viidakkoon tutkailemaan sen elämää.

 

Indonesian reissusuunnitelmat huipentui viidakkotrekkiin Bukit Lawangin kylässä. Trekillä on mahdollista nähdä äärimmäisen uhanalaisia sumatranorankeja, joita on jäljellä alle 7000. Sumatran lisäksi orankeja asustaa enää vain Borneolla, vaikka ennen niitä on asunut lähes koko Kaakkois-Aasiassa. Sademetsien hakkuut, metsäpalot ja raivaus vessapaperiksi, riisipelloiksi sekä palmuöljyplantaaseiksi ajavat orangit sukupuuttoon jo pian.

Oranki Bukit Lawangin viidakossa.
Trekin aikana nähtiin muutamia orankeja.

Viidakko Indonesiassa.

Netistä löytyy paljon tietoa viidakkovaelluksista Bukit Lawangissa, joten asiaan oli helppoa perehtyä hieman jo etukäteen. Oppaita on Bukit Lawangissa vaikka kuinka, sillä oppaaksi ryhtymisellä elättää helposti perheensä matkailijoiden suuren määrän vuoksi. Kaikki oppaat eivät kuitenkaan ole käyneet mitään koulutusta ja ovat saattaneet tulla suoraan suurkaupungista viidakkoon opastamaan turisteja. Ei kuulosta kovin turvalliselta, ja me ainakin haluttiin opas, jolla on koulutus ja luvat kunnossa. Usein helpoin tapa järjestää viidakkotrekki on kysyä omasta majapaikasta, olisiko heillä suositella hyviä oppaita. Heti guesthouseen saapuessa kyseltiinkin, olisiko heidän kauttaan mahdollista järjestää viidakkotrekkausta.

Majapaikan isännällä oli heti mielessä kokenut opas, joka kulki nimellä Tommy Hendrix. Sovittiin trekkaus alkavaksi kahden yön päähän, joten kovin aikaisin ei tarvinnut varausten kanssa olla liikkeellä. Yleensä ryhmään yritetään saada vähintään kolme osallistujaa, mutta lisämaksusta vaellukselle voisi lähteä kahdestaankin. Meille pienessä ryhmässä lähteminen sopi mainiosti, sillä uusia kavereita ei ole ikinä liikaa. Halutessaan viidakossa voi viettää vaikka viikon tai kaksi, kun taas lyhin viidakkoretki kestää yleensä kolme tuntia. Näin aloittelijoina päätettiin olla reissulla yksi yö. Tämän mittaiselle retkelle hintaa tuli 80 euroa per naama.

Guesthouselta saatiin myös pakkausohjeet reissua varten. Mukaan tarvittiin tietenkin hyvät kengät ja pieneen reppuun vaihtovaatteet, halutessaan uimapuku, pyyhe, aurinkorasvaa ja hyttysmyrkkyä. Flipflopit tai muut kastumista kestävät kengät olisi myös tulleet tarpeeseen, mutta meille ei kukaan tästä vinkannut. Osa reitistä piti kävellä joessa, mutta ne pätkät pärjäsi myös paljain jaloin.

Yö laskeutui viidakon ylle ja kuu paistaa lehtien lomasta.
Yö laskeutuu viidakkoon.

Aamulla meidän majapaikan työntekijä saattoi meidät kylään ja ensimmäisen oppaan luokse. Täytettiin reput vesipulloilla ja lakanoilla, jotka kuuluu reissun hintaan. Tämän jälkeen käveltiin kylän toisella laidalla olevaan majataloon, jossa tavattiin muut meidän ryhmäläiset: kaksi ranskalaista ja yksi hollantilainen. Mukaan lähti kaksi opasta ja kolme opasharjoittelijaa. Kokonaisuudessaan meidän seurueessa oli siis kymmenen henkilöä Tommy johtaen koko laumaa. On tärkeää muistaa, että Bukit Lawangissa viidakkoon on kiellettyä mennä yksin sen vaarallisuuden takia. 

Viidakko-opas Tommy Hendrix.
Meidän opas Tommy Hendrix.

Olin lukenut netistä miten rankkoja viidakkovaellukset on. Yksi meidän oppaista ontui pahasti moottoripyöräonnettomuuden jäljiltä ja ajattelin heti ennakkoluuloisesti, että jos opas pääsee tän reitin ontuen, niin ei se voi olla niin paha. Olin täysin väärässä, ei varmaan ikinä olla tehty mitään fyysisesti niin rankkaa kun tuo reissu. Muut meidän seurueesta oli tosi kovakuntoisia, oli melkoinen työ pysytellä perässä vaikka ei mekään ihan rapakunnossa olla. Maasto oli vaikeakulkuista, jyrkkiä nousuja ja laskuja oli jatkuvasti. Paahtava kuumuus ja hiostava ilmasto toi omat haasteensa. Tavattiin matkalla muutama muukin trekkausryhmä ja nähtiin kun parille henkilölle tehtiin ensin tukevat kävelykepit liikkumista helpottamaan, mutta näistä huolimatta heille suositeltiin takaisin kääntymistä liian huonon kunnon vuoksi. Reitit ei siis sovi kovin vanhoille tai sairaille. Kuultiin legendaa että joku nuori keuhkovaivainen olisi tuolla reitillä kuollutkin ja muita heikkokuntoisia on kannettu kepeistä ja lakanoista tehdyillä paareilla takaisin kylään.

Vaellusta viidakossa.
Jyrkät nousut ja laskut kävi hyvästä reisitreenistä!
Vaellusporukka levähdystauolla.
Lepotaukoja pidettiin vähän väliä.

Viidakko on aivan oma maailmansa. Eläimiä on joka puolella ja välillä melu on valtava. Apinat huutelee puissa, mutta kaikista kovinta ääntä pitää hyönteiset, joiden siritys ylittää varmasti kaikki sallitut desibelirajat. Onnistuttiin trekin aikana näkemään monia eri apinalajeja, pieni käärme, rukoilijasirkka ja vaikka mitä ötököitä. Tulihan siellä vastaan muutama orankikin. Suurin osa turisteista haluaa välttämättä nähdä orankeja, joten aikoinaan oppaat ovat ruvenneet antamaan niille ruokaa, jotta ne tulisi aina paikalle kuullessaan ryhmän lähestyvän. Nyt myöhemmin tästä on alkanut aiheutua ongelmia, sillä orangit alkavat tulla jo liian lähelle kylää ja voivat olla aggressiivisia, jos niille ei anna ruokaa. Orangit saattavat ottaa ihmisen panttivangiksi tarttumalla esimerkiksi kädestä, eivätkä ne päästä irti, ennen kuin saavat jotain syötävää. Kun oranki tuli ekaa kertaa vastaan, me ei saatu ottaa kameraa repusta, sillä oranki olisi yhdistänyt repun kaivamisen herkkuihin ja tullut niitä vaatimaan. Itse yritin pysytellä turvallisen matkan päässä orangeista, mutta välillä näki jonkun lähes silittävän niitä. Kerran meidän ryhmän jopa käskettiin juosta kauemmas sillä aikaa, kun oppaat yrittivät hillitä orankia joka olisi halunnut tulla liian lähelle. Siinä sitten kiipeät jyrkkää rinnettä ylös käyttäen juuria tikapuina, samalla kun oranki on perässä.

Rukoilijasirkka kiinnostui kynttilän liekistä.
Rukoilijasirkkaa kiinnosti katoksiin sytytetyt kynttilät.
Suurikokoinen muurahainen viidakossa.
Jättimuurahainen.

Myrkyllisen punainen tuhatjalkainen mönkii lehtien seassa.

Iilimato on tarttunut kiinni sormeen.
Anssiin tarttui jopa iilimato!

Illalla saavutettiin majapaikka noin kello viiden aikaan ennen pimeän tuloa. Rankkaa trekkausta oli takana kuusi tuntia ja voin kertoa, että olo oli sen mukainen. Pitkän ja hikisen päivän jälkeen matalan joen rantaan pystytetyt katokset näytti todella viihtyisiltä! Ensimmäisenä pulahdettiin jääkylmään polvensyvyiseen veteen ja pestiin pahimmat kurat pois iholta. Vaatteiden vaihdon jälkeen kokoonnuttiin koko ryhmällä pelailemaan korttia ja juttelemaan keskenämme ja oppaiden kanssa. Samalla oppaat valmisti meille nuotiolla aivan mahtavan illallisen, joka nautittiin joen rantaan levitetyn viltin päällä kynttilän valossa. Juttua riitti pitkälle yöhön.

Leiripaikka viidakossa.
Joki, jossa uitiin sekä meidän nukkumamökki.
Leiripaikan nukkamapaikka.
Sisällä oli näin viihtyisää!

Korttipeli on hyvä ajanviete viidakossa, jossa elektroniikkaa ei ole.

Ruuanlaittoa nuotiolla.

Illallinen viidakossa pienen joen rannalla.
Pitkän päivän jälkeen illallinen maistui ihanalta.

Retkikunta syö illallista kynttilöiden valossa.

Viidakko-opas Josh.
Meidän toinen opas, Josh.

Seuraavana aamuna herättiin yhdeksän aikaan. Oppaat olivat valmistamassa meille jo aamupalaa ja lounasta, joka otettaisiin leiristä mukaan. Aamupalan jälkeen me kaksi lähdettiin takaisin kylään päin yhden oppaan kanssa. Muut jatkoi vielä matkaa eteenpäin, koska tavoitteena oli viettää toinenkin yö viidakossa. Meiltä kysyttiin halutaanko toisena päivänä kävellä edellistä päivää rankempi reitti vai hieman helpompi. Oltiin niin paikat jumissa, että valittiin helpompi. Tässä vaiheessa kukaan ei vielä kertonut, että tarkoituksena on kävellä kaksi tuntia virtaavassa joessa (paljain jaloin, koska niitä flipflopeja ei sattunut mukaan). Lisäksi matkaa taitettiin kaksi tuntia viidakossa ja tämän jälkeen vielä kylän laidalta kolme kilometriä majapaikkaan. Seuraavana yönä nukutti hyvin.

Janni ylittää joen varovaisesti.
Joessa kävelyä helpottamaan mekin saatiin tukevat kepit.

Aurinko paistaa lehtien läpi viidakossa.

Viidakkotrekkaus oli ehdottomasti yksi reppureissun ja koko tähän astisen elämän hauskimpia kokemuksia, suosittelen!


Meidän seikkailuja voi seurata myös Instagramissa ja Facebookissa. Follaa, diggaa, jaa, tiputa kommentti!


Avainsanat: , ,
Edellinen postaus

Kommentit

Lisää kommentti
  1. Vastaa

    Wau! Kuulostaa ihan mielettömältä kokemukselta!!
    Tosin ehkä pitäs vähän kasvattaa kuntoa ennen tonne lähtöä, sen verran rankalta kuulosti toi teijän setti 😀
    Koskaan en ole viidakossa käynyt ja yöpyminen siellä oli kyllä varmasti huikea kokemus, vapaana elävien orankien bongailusta nyt puhumattakaan!!
    Kuulostaa aika hurjalle nuo panttivankitilanteet.. onneksi pääsitte juuria pitkin karkuun!

  2. En kestä miten siisti elämys ollut! Kaksi viikkoa olisi kyllä aika (lue liian) hurja kokemus miulle, mutta yö-pari voisi mennä hyvin. 🙂

    1. Vastaa

      sama mulla, yksi yö max kaksi mutta kaksi viikkoa olis jo ihan liian
      extremeä

  3. Ja kuvista välittyy tunnelma hienosti. Kaksi tuntia vedessä kävelyä kuulostaa hurjalta, olisin itse vaan kauhulla kuvitellut mitä kaikkia lihansyöjäkaloja ja iilimatoja siellä eleleekään

  4. Vastaa

    Kuulostaa kyllä ihan mahtavalta ja mieleenpainuvalta kokemukselta! 🙂 Ja varmaan myös aika jännittävä kaikkine eläimineen ja jokivaelluksineen. Jotenkin ajattelin, että ei tuo varmaan mitään kovin rankkaa olisi, mutta ilmeisesti olin hyvin väärässä. 😀

  5. Vastaa

    Takuulla mieletön kokemus! Noin pitkästi en ole viidakossa ollut, ja pelkään, että ei kunto riittäisi. Borneolla olen orankeja nähnyt. Gorillojen perässä samosin metsässä Ugandassa. Vaikka kyse oli vain muutamasta tunnista, toivoin, että joku vaikka kantaisi metsästä pois. 🙂 Tuo on muuten niin totta, että luonnossa äänimaisema voi olla hurja. MEtsästävät simpanssit osaavat muuten kirkua ihan hurjasti!

  6. Vastaa

    Kuullostaapa kunnon seikkailulta! Itsellekin tuli Panaman viidakoissa vaellellessa yllätyksenä kuinka raskasta se onkaan, mutta samalla kaiken sen vaivan arvoista

  7. Vastaa

    Olen tehnyt viidakkotrekkejä Amazoniassa ja ne kävivät erittäin ankasti voimille. Erona oli tietysti se, ettei ötöjen lisäksi mikään eläin halunnut kontaktiin ihmisen kanssa, vaan ne olivat arempia kuin kotona härmässä. Toinen ero oli se, että Amazoniassa oli liukasta liejua ja jos oli rinnettä, niin siinä saattoi liukastua ja liukua ihan villisti alas. Amazoniasta olen sanonut, että kyllä yksi kerta riitti, paitsi ehkä voisi harkita jokilaivan kannelta tai vastaavaa.

  8. Vastaa

    Kuulostaa kyllä ihan supersiistiltä reissulta! Tuollainen olisi hienoa päästä kokemaan. Täytyy siis ottaa kuntokuuri ennen kuin edes suunnittelee moista matkaa 🙂 Hyönteismyrkky riitti ilmeisesti suojaamaan, etteivät öttiäiset päässeet pahemmin pistämään teitä?

    Tuo sirkka & kynttilä -kuva on ihan älyttömän hieno!

      • Janni Lepikko
      • syyskuu 19, 2018
      Vastaa

      Kiitos kehuista! 🙂 hyönteismyrkky riitti, tosin tuolla ei tuntunut oikeastaan hyttysiä tms olevankaan.

  9. Vastaa

    Viidakko on kyllä niin oma maailmansa, että yhdenkin yön reissu on aina kova saavutus. Hyvä te! Muistan itsekin Borneossa tuskailleeni kaikenlaisen eläimistön kanssa – tai ainakin sen tiedon, että kaikenlaista pientä ja suurempaa vipeltäjää löytyy joka lehden takaa. Ja mitä sankemmaksi viidakko käy, sitä synkemmäksi käy oma mielikuvitus ja todellisuus 😀 Nyt naurattaa, silloin ei;) Meillä oranki jopa puri yhtä porukkaa, kun eivät tajunneet mennä tarpeeksi kauan otuksista.

      • Janni Lepikko
      • syyskuu 19, 2018
      Vastaa

      Yhteensä vietettiin viidakossa viisi yötä, meidän guesthousekin oli syvällä pusikossa. 😀 näin jälkeenpäin nuo ötökät kammottaa enemmän, kun oli reissannut tätä ennen jo kaksi kuukautta niin ei jaksanut enää kauheesti hötkyillä. 😀

  10. Viidakkotrekissä on kyllä ihan omanlaista jännitystä kun ei tiedä koskaan mitä vastaan tulee, plus pitää varoa koskemasta mihinkään myrkkypuihin ja -hämähäkkeihin. 😀 Ja oih, ihana kun olette päässeet näkemään orankeja!

      • Janni Lepikko
      • syyskuu 19, 2018
      Vastaa

      Tuo on kyllä totta, vastaan tuli paljon yllätyksiä!

  11. Mä joskus suunnittelin matkaa Sumatralle (matka sinne ei koskaan toteutunut, vaan päädyttiin jonnekin ihan muualle…), ja silloin katselin just noita oranki-vaelluksia. Upean kokemuksen olette saaneet! Enpä ollutkaan tajunnut, että vaellukset on noin raskaita fyysisesti.

      • Janni Lepikko
      • syyskuu 19, 2018
      Vastaa

      Yllättävän raskas tuo kyllä oli, en ollut arvannut itekään etukäteen!

  12. Varmaan aivan huikea kokemus, kuulostaa hurjalta! 🙂 Orankeja olisi kyllä ihana nähdä, mutta mä ehkä vähän pelkään juuri noita tilanteita, mitä vastaavassa ”eläinturismitilanteessa” voi sattua – siis juurikin tuo, että ollaan alettu ruokkimaan orankeja ja ne rupeaa sen vuoksi käyttäytymään poikkeavasti. Oon ymmärtänyt, että ne on todella voimakkaita eläimiä, eikä oikeasti välttämättä päästä irti jos ei just sit niin huvita. 😀

    Trekkaus myös vaikuttaa älyttömän upealta jutulta, mutta tiiän jo heti, että vastaava joessa paljasjalkaisin painelu ei olisi mun juttu, koska oon varmaan rehellisesti vain liian kermaperse. Alan herkästi valittamaan jos olotila on tukala ja just joutuu jossakin liukkailla kivillä liukastelemaan toista tuntia. 😀 Mutta kuulostaa todella hienolta kokemukselta, varmaan oli aikamoinen fiilis ton koko rupeaman jälkeen. 🙂

    http://www.rantapallo.fi/fridaingrid

      • Janni Lepikko
      • syyskuu 17, 2018
      Vastaa

      Kermaperseille en voi trekkiä suositella, olo oli koko ajan liikkuessa tukala ja epämukava ihan jo kuumuudenkin takia. 😀 Mutta leiriin päästyä fiilis oli tosiaan aivan mahtava!

  13. Vastaa

    Kivalta kuulosti tuo teidän trekkinne. Olen kyllä ollut viidakkovaelluksella, mutta en noin rankalla, ja nyt kun tuo polven pahus oireilee niin tuollainen 3 tuntia olisi ihan sopivan pituinen. Tuo apinoiden ruokkiminen kostautuu oitis, sen näki Etelä-Afrikassakin, paviaanit olivat tosi röyhkeitä. Kun auton oven avasi niin ne ryntäsivät sisään kaivelemaan kasseja eikä niitä saanut millään häädettyä.

      • Janni Lepikko
      • syyskuu 17, 2018
      Vastaa

      Voi ei, tuo kuulostaa kyllä niin ärsyttävältä! Parempi olisi vaan olla ruokkimatta, ei tulisi vaaratilanteita. Kambodzassa ollessa yhtä meidän majapaikassa asuvaa tyttöä puri apina, siinä tuli kiire lääkäriin.

  14. Vastaa

    Innostuin jo hetkeksi, mutta lähdetään reissuun kahden lapsen kanssa, joten taidetaan jättää tällä kertaa väliin. Pitääpäs tutkia jos tuolla olisi kivoja helpompia trekkejä!

      • Janni Lepikko
      • syyskuu 16, 2018
      Vastaa

      Kyllä varmasti lasten kanssa voi tehdä jonkun pienemmän retken viidakkoon, vaikka ton kolmen tunnin mittasen. 🙂

  15. Vastaa

    Wau, kuulostaa upealta kokemukselta. Oliko viidakossa muuten helppo kävellä jyrkkiä nousuja ja laskuja lukuunottamatta? Vai oliko paljon puunjuuria, kiviä yms? Aika hurjalta kuulostaa, että kuka tahansa voi toimia oppaana ilman mitään koulutusta. Sellaisen kanssa en haluaisi viidakkoon joutua.

      • Janni Lepikko
      • syyskuu 16, 2018
      Vastaa

      Hankalaa se oli muutenkin, puunjuuria sai väistellä koko ajan. Sinne oli muodostunut kyllä monia polkuja, ne helpotti kävelyä. 🙂

  16. Vastaa

    Me tehtiin tuo samainen trekki Bukit Lawangissa tosin ei yövytty viidakossa. Oli ihan mahtava katsella orankeja silmästä silmään ja tuntea se ihmismäinen tuijotus. Eniten ärsytti juuri nuo orankien silittelijät. Ja iilimadot! 😀 Tässä meidän kokemuksia viidakosta http://www.rantapallo.fi/maaquzuu/sumatra-orankeja-ja-tulivuoria/

      • Janni Lepikko
      • syyskuu 16, 2018
      Vastaa

      Olipa hauska lukee muidenkin kokemuksista! Laskettelitte varmaan koskea viidakon läpi meidän majapaikan ohitse! Siitä meni trekiltä palaavaa porukkaa ohi paristi päivässä, ja aina kaikille piti tietenkin vilkuttaa. 😀 tuo teidän majapaikkakin näyttää tutulta, olikohan se ihan siinä viidakon reunalla, johon loppui oikea tie ja polku jatkui viidakkoon? 🙂

      1. Vastaa

        😀 siitä ollaan sitten varmaan paineltu ohi. Nyt mä en kyllä enää muista yhtään tuota majapaikan sijaintia. Jossain siellä kylän perällä se kyllä taisi olla. Viisi kulunutta vuotta on pyyhkinyt aika hyvin yksityiskohdat pois muistista 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *