The Russian Experience – osa 1


Eräänä kesäisenä iltana istuin kaverini Matin kanssa ravintolalaiva Magian kannella kuunnellen kaupungin urbaaneja ääniä. Matti Venäjän kielen opiskelijana kertoi käyneensä monta kertaa Venäjällä, mikä herätti minussa ajatuksen siitä, että miksi me Suomalaiset lähdemme aina vain kauas pois etelään. Naapurissa on suuri maa täynnä kulttuuria, edullisia hintoja ja seikkailuja.


Itärajan yli

Vuosi siitä istumme kaverini Lassen kanssa Airbussin valmistamassa alumiinipulussa määränpäänä Moskova. Lentokoneeseen pääsy vaati lentolippujen lisäksi turistiviisumin hankkimista Suomesta käsin, joka passikuvineen kaikkineen maksoi n. 140€ (toimitusaika 2 viikkoa). Edestakaiset Finnairin lentoliput kustansivat kahdelle ihmiselle 320€, mikä oli hyvä diili. Ihan halvimmasta päästä Venäjälle lähteminen ei viisumisäädön takia ole, mutta matkan kokonaishintaa laskee suhteellisen edulliset kustannukset maankamaralla.

Finnairin lentokoneessa matkalla kohti Moskovaa.

Mielet avoimena, mutta silti pieni jännitys sukissa, laskeudumme Moskovan Sheremetyevon lentokentälle. Passi- ja viisumisekoilun jälkeen törmäämme retkikuntamme kolmanteen jäseneen Mattiin, joka matkamme hetkellä suoritti paikallisessa yliopistossa viimeistä vaihtojaksoaan. Matti tietää kertoa, että paras venäjä-kokemus käynnistyy liikkumalla keskustaa kohti junan sijasta pikkubusseilla, joten hyppäämme liikenteen sekaan.

Lasse ja Matti kävelevät lentokenttäbussille. Kuva: Anssi Lepikko.
Lentokenttäbussilla pääsee parhaiten venäjätunnelmaan.
Matti. Kuva: Anssi Lepikko.
Matin johdossa kohti Moskovan sydäntä.

Bussin ikkunasta käy ilmeiseksi, että Venäjän (Neuvostoliiton) historiassa rakennuskulttuuri on ollut tehokasta, josta muistuttavat edelleenkin nk. ”neukkukuutiot”. Betonielementeistä rakennetut kerrostalot ovat valtavia, mutta harmaan likainen julkisivu ja selkeät saumakohdat eivät hivele estetiikallaan. Rakennusbudjetin kanssa pihistely lämmittää lähinnä Roope Ankan penninvenytysorientoitunutta ajattelua. Toisaalta ei pidä unohtaa sitä, että ihmisillä on katto pään päällä ja nykyään rakentamismentaliteetti on ihan erilainen.

Betonielementtikerrostaloja. Kuva: Anssi Lepikko.
Betonielementtikerrostaloja.
Ränsistynyt blokkitalo Venäjällä. Kuva: Anssi Lepikko.
Nimensä veroinen neukkukuutio.

Hypättiin bussista pihalle Levoberežnyin alueella Luoteis-Moskovassa, josta löytyisi jatkoyhteys metron kautta. Päätimme aloittaa makumatkan venäläiseen ruokakulttuuriin löytäessämme pienen uzbekkiravintolan, joita on Venäjällä vähän kuin pizzerioita meillä. Ensimmäinen huomio oli, että venäjällä syödään paljon tattarisuurimoa, jossa maku ja ravintoarvot ovat kohdallaan.

Teetä Uzbekkiravintolassa. Kuva: Anssi Lepikko.
Uzbekkilaisissa ravintoloissa on tapana juoda teetä ruuan kanssa.

Tattariateria Uzbekkiravintolassa. Kuva: Anssi Lepikko.

Kolmen päivän metrolippu kourassa on helppo seikkailla Moskovan valtavassa metroverkostossa. Tämä lysti maksaa 5,8€ (400 RUB) . Asemia on yli 200, joten matkan tekoa täytyy suunnitella tarkemmin, kuin Stadin metrossa. Osa junista oli äänekkäitä ja vanhanaikaisia, mutta niillä pääsi yhtä hyvin paikasta toiseen kuin uusillakin.

Rakkautta metrotunnelissa. Kuva: Anssi Lepikko.

Vanhempi metrovaunu. Matti lukee uutisia puhelimesta. Kuva: Anssi Lepikko.
Kyyti vanhoissa metrovaunuissa muistutti lähinnä vuoristorataa.

Matti etsi meille Katyusha-nimisen hotellin ennen matkaa oman opiskelija-asuntolansa vierestä, samasta korttelista. Hotellin henkilökunta ei Lontoon kieltä taitanut, mutta viittomakielellä ja Matin hyvällä venäjällä homma hoitui nopeasti. Henkilökunta oli kielitaidottomuudesta huolimatta erittäin mukavaa sakkia. Suosittelen opettelemaan joitakin fraaseja ennen matkalle lähtöä, jotta säätö jää vähemmälle. Majoituksessa ei ollut moittimista, sillä neljä yötä kahdelle hengelle maksoi 120€ kaikkineen. Huoneessamme oli korkea ikkuna, huone oli valoisa ja sängyt magneettisen hyvät. Nelikerroksinen hotelli kaikin puolin tiptop ja käytävästä sai jääkylmää vettä automaatista. Moskovassa ei kannata juoda vettä hanasta, sillä vanhat putkistot pilaavat veden laadun. Aamupalaa sai alakerran ruokalasta tietyn määrän ja halutessaan enemmän piti ruuasta maksaa lisähintaa (ilmaiseksikin tuli täyteen). Valokuvia en muistanut ottaa hotellista tai lähikorttelista, mikä on kyllä harvinaista. Tässä Googlen Street View-näkymä vastapainoksi.

Ensimmäinen päivä meni ihmetellessä ja kiitäessä paikasta toiseen. Huomasimme ainakin sen, että tyypillinen venäjästereotypia ei toistunut ainakaan Moskovassa; kaikkialla oli siistiä, ei karhuja, ei vanhoja Ladoja ja ei alan miehiä (alkoholisteja). Moskovan ulkopuolella homma muuttuu kuulemma astetta hurjemmaksi: paikallinen poliisi varoitteli hyvää hyvyyttään, että olisimme varovaisia, sillä Venäjällä voi sattua kaikenlaista.

Idealistisen mahdottomuuden monumentit

Neuvostoliittolainen monumentti. Kuva: Anssi Lepikko.
Valtava neuvostomonumentti.

Neuvostoliitto hajosi 25. joulukuuta vuonna 1991 omaan mahdottomuuteensa. En voi kieltää sitä, että paperilla äärimmäiseen tasa-arvoon pyrkivä yhteiskunta ei kuulostaisi hyvältä, mutta me ihmiset ahneen luonteenpiirteemme kanssa emme mahdu siihen muottiin. Lisää kommunistisesta ideologiasta voi lukea vaikkapa Wikipediasta!

Neuvostoliitto kerkesi olla olemassa 69 vuotta ja niiden vuosien aikana tapahtui kaikenlaista Stalinin viiksistä kosmonautteihin. Jälkimmäisistä ja muista Neuvostotasavaltojen saavutuksista pääsimme todistamaan Yleisvenäläisessä näyttelykeskuksessa. Hulppeita monumentteja, valtavia patsaita ja kauniita sanoja. Toisaalta mikä sitä paremmin nostaisi kansallista moraalia kuin kunnon pullistelu.

Yleisvenäläinen näyttelykeskus. Kuva: Anssi Lepikko.
Yleisvenäläinen näyttelykeskuksen pääsisäänkäynti.
Seikkailijat. Kuva: Anssi Lepikko.
Lasse ja Matti.
Avaruusteknologiamonumentti. Kuva: Anssi Lepikko.
Uljas patsas.
Kosmonauttimuseon seinänäveistos. Kuva: Anssi Lepikko.
Kosmonauttimuseon seinänäveistos kuvastaa avaruuden tutkimisen aikaa.
Iltahämärä. Kuva: Anssi Lepikko.
Yö laskeutuu Moskovan ylle.
Moskvajoki taustalla Kristus Vapahtajan Katedraali. Kuva: Anssi Lepikko.
Moskovassa valtava Kristus Vapahtajan Katedraali on korkein ortodoksikirkko maailmassa.

”Hello, my name is Vladimir. Like Putin!”

Löysimme itsemme puolen yön aikaan venäläisestä 24h pubista olut kädessä ja taas kerran tattarisuurimot lautasella. Ilta venyi pitkälti aamun puolelle törmätessämme venäläiseen vieraanvaraisuuteen. Paikalliset Vladimir ja Timur äkkäsivät suomalaiset viereisestä pöydästä ja halusivat tutustua. Kummallakin kädellä kättelyn (venäläistä kulttuuria) ja esittelyjen jälkeen istuttiin lopulta saman pöydän ääressä. Venäläiset eivät harrasta small talkia, vaan verbaalisessa kädenväännössä mennään suoraan asiaan: ”Mitä haluat elämältäsi?” Siinä menikin hetki keräillessä — mitäs sitä voisi haluta?

Uudet venäläiset ystävämme baarissa. Kuva: Anssi Lepikko.
Venäläiset ystävämme!

Venäläiset ystävämme olivat mukavaa sakkia, sillä istuimme heidän kanssaan useita tunteja jutellen maailman menosta, politiikasta ja ihmisyydestä. Päällimmäisenä mieleen jäi Vladimirin viisaus siitä, että kansa ja valtion ajama politiikka on ihan eri juttu. Ja tottahan se olikin, sen pystyi aistimaan ihmisistä.

Timur ja Matti. Kuva: Anssi Lepikko.
Timur ja Matti keskustelevat elämästä.

En ole aikaisemmin kohdannut samanlaista vieraanvaraisuutta ulkomailla, mitä Venäjällä. Tietenkin tähän vaikuttaa kontrastina vahvasti se, että mielikuva lännen ja idän huonoista suhteista on ollut kylmä. Ulkomaalaiset otettiin lämmöllä ja kiinnostuksella vastaan joka paikassa.

Päivän päätteeksi heiluteltiin hyvästit ja käänsimme kenkämme kärjet osoittamaan eri suuntiin. Retkikuntamme viimeisenä päämääränä oli onneksi hotellimme magneettisen vetovoimaiset sängyt, sillä oltiin oltu hereillä viimeiset 24 tuntia.

Metrossa varhain aamulla. Kuva: Anssi Lepikko.
Aamun metrossa.

Oletko käynyt Venäjällä? Millainen fiilis jäi?


Edellinen postaus Seuraava postaus

Kommentit

Lisää kommentti
  1. Vastaa

    Pietarissa olen käynyt sekä Etelä-Venäjällä kiipeilemässä. Elbrusin valloitus oli ikimuistoinen reissu ja sillä matkalla päästiin tutustumaan pikkukyliin. Molemmista löytyy blogista juttua. Viisumi on hidastava tekijä, muuten tulisi Venäjällä reissattua varmaan enemmänkin.

  2. Venäjällä on tullut vierailtua Viipurissa, Moskovassa ja Pietarissa. Ehkäpä Moskovan matka oli mieluisin. Jäimme tuhkapilven takia jumiin Souliin vuonna 2010 ja erinnäisten järjestelyjen jälkeen löysimme itsemme Moskovasta. Muut ryhmästä lähtivät laukkomaan heti kohti Suomea, mutta muutama päätti laillamme jäädä katsomaan kaupunkia, kun siihen kerran oli mahdollisuus. Mielenkiintoista oli. Siis todella mielenkiintoista. Voisin mennä ilman ongelmia uudestaan!

  3. Vastaa

    Ehkä suurin syy sille, ettei Venäjälle ole tullut lähdettyä, on juuri tuo viisumin hinta ja kielitaidon puute. Paikallisen oppaan kanssa kiertely on varmasti helpompaa, ja sellaisenhan saa kyllä varmasti järjestettyä vaikka Couchsurfingin kautta. Kiva kuulla kuitenkin positiivisia kokemuksia. Tää sun juttu varmasti rohkaisee moni uskaltautumaan itänaapurin reissulle 🙂

      • Anssi
      • syyskuu 17, 2017
      Vastaa

      Toivon ainakin niin! 🙂

  4. Vastaa

    Kiva lukea välillä Moskovasta, tuntuu että Venäjän visiitit tehdään pitkälti Pietariin. Itse en ole vieläkääään edes käynyt Venäjällä, mikä tuntuu tosiaan niin typerältä sen ollessa 4 tunnin junamatkan päässä… Tuo viisumi onkin vielä kalliimpi kun ajattelin, tekee aika ison loven matkabudjettiin. Joskus sinne on kuitenkin päästävä! 🙂

  5. Mielenkiintoista, mielenkiintoista! Venäjällä matkailu on jäänyt vähäiseksi (yksi blogireissu Tatarstaniin), mutta kyllä se matkailumielessä kiinnostaisi. Tuo viisumisäätö on nimenomaan aina ärsyttänyt, ja kummasti nostaa muuten kengännauhabudjetilla tehtävän reissun hintaa. Mutta ainakaan julkinen liikenne ei paikan päällä ole sitten turhan kallista!

      • Anssi
      • syyskuu 14, 2017
      Vastaa

      Viisumisäätö on tosiaan matkailua hidastava tekijä. 🙁

  6. Kiva lukea juttua Moskovasta, kun niin moni lukemani Venäjä-postaus on käsitellyt Pietaria. Vaikuttaa hauskalta reissulta, ja mahtavaa että teillä oli niin lämpimiä kohtaamisia venäläisten kanssa. Niinhän se menee, että vaikka valtion johto olisi millainen, niin harvoin sillä on tekemistä tavan tallaajien ystävällisyyden kanssa. Venäjän tutkiminen kiinnostaa paljon, mutta suurkaupunkeja enemmän haluaisin maaseudun kyliin, ja Baikalille ja Uralille. Pitäisi vain olla joku kieltä osaava mukana!

      • Anssi
      • syyskuu 12, 2017
      Vastaa

      Niinhän se on, että maaseudulle mentäessä olisi hyvä olla mukana kieltä edes jonkin verran osaava tyyppi. Matti pelasti kielitaidollaan meidät monesta pinteestä. 😀

  7. Vastaa

    Makeita kuvia! Mahtavaa, että teillä on ollut paikallisopas. Venäjällä reissaamisen haastavuutena koen nimenomaan kielimuurin, kun ei kylteistäkään tajua yhtään mitään. Olen kuitenkin ennenkin kuullut, että ihan mukavaa ja vieraan varaista sakkia ovat. Luontokohteet rajan toisella puolella kiinnostaisi, mutta olisihan Moskovassakin kiva piipahtaa kaupunki näkemässä. Tähän asti oma kokemukseni rajoittuu lapsuudenaikaiseen Viipurin visiittiin.

      • Anssi
      • syyskuu 12, 2017
      Vastaa

      Seuraava reissu Venäjälle sijoittuu meilläkin varmasti enemmän luontokohteisiin. 🙂

  8. Mukava postaus!
    Venäjälle on useasti tehnyt mieli lähteä lentäen tai junalla, mutta viisumien hinnat ovat sen verran kovat, että jää lähtemättä. Pietarissa ja Viipurissa on tullut käytyä laivalla, jolloin on päässyt halvalla ryhmäviisumilla ottamaan esimakua kaupungeista. Moskova kyllä kiehtoisi kovasti…

  9. Vastaa

    Pitäisi kyllä tehdä ryhtiliike ja kipaista vaikka junalla Pietarissa, kun se nyt on kerran meille tehty niin helpoksi. Arvostan tuollaista ”heti asiaan” -keskustelua. Tuntuu että silloin toinen on aidosti kiinnostunut toisesta. Kiitos hyvästä tekstistä 🙂

  10. Vastaa

    Venäjä on kyllä kiehtova matkailumaa. Liian harvoin tulee käytyä, osin viisumien kalleuden vuoksi.
    Oli hauska lukea tämä nyt kun olen lähdössä Venäjälle eka kerran vuosikymmeneen. Moskovassakin piipahdetaan pikaisesti, mutta jatketaan Siperiaan.

  11. Vastaa

    Ihan mahtava teksti! Venäjä on vielä itselleni vieras, mutta tämän kautta maahan tuntui pääsevän paremmin sisälle kuin monien muiden lukemieni juttujen.
    Kumpi teillä muuten yleensä kirjoittaa blogitekstit?

      • Anssi
      • syyskuu 10, 2017
      Vastaa

      Kiitos paljon! 🙂

      Janni kirjoittaa suurimman osan, mutta ollaan kumpikin prosessissa mukana. Kuvat on mun käsialaa.

      Kirjoittajan löytää otsikon alta. 🙂

  12. Vastaa

    Kivoja havaintoja! Ne vastaavat omiani ja mitä monelta muultakin kuullut. Yleensä Venäjällä käyvät suomalaiset yllättyvät positiivisesti ja huomaavat, ettei siellä niin pelottavaa olekaan. Olen käynyt monta kertaa Pietarissa ja kerran Viipurissa, mutta Moskova vielä valloittamatta. Se ei ole tuntunut niin houkuttavalta, mutta on niin valtava kaupunki että kaikkea varmasti löytyy.

  13. Heh! Hauska nähdä tuttua naamaa blogin puolella, Lassen näkemisestä onkin jo aikaa! 😀 Venäjä on mielenkiintoinen matkailumaa ja Moskovaan pitäisi ehdottomasti lähteä joskus! Tällä hetkellä tuo oma reissaaminen on aina ollut vain Pietariin, mutta uskon että Moskova olisi vahvasti seuraava potentiaalinen paikka missä vierailisin. Tämä postaus ainakin vahvisti fiilistä siitä että Moskova, täältä tullaan!

      • Anssi
      • syyskuu 10, 2017
      Vastaa

      Venäjä on itsessään niin iso mesta, että tutkittava ei lopu hetkeen! Suosittelen.

  14. Vastaa

    Oikeassa olet, venäläinen vieraanvaraisuus on ihan mahtavaa. Kurjaa siinä on, että olisi koko ajan otettava maljoja sille sun tuolle eikä pää kestäTuohon kysymykseesi on vähän vaikeata vastata kun entiset Neuvostoliiton maat ovat nykyään itsenäisiä, mutta sanoisin, että ainakin 10 kertaa olen käynyt eri kaupungeissa toki useinmiten Pietarissa.

  15. Vastaa

    Pakko myöntää ettei Venäjä ole oikeastaan koskaan ollut matkakohdelistani kärkipäässä, vaikka innostuimmekin Pietarin risteilyjen tultua Suomen markkinoille käymään laivalla Pietarissa. Kokemus oli kiva, mutta mitään erityistä paloa Venäjään ei jäänyt. Jollain tapaa se jopa pelottaa, mutta myös kiehtoo samaan aikaan. Siksi luen mielelläni muiden juttuja Venäjästä. Itse en usko sinne ihan heti suuntaavani uudestaan ja jos suuntaan, haluan että mukana on joku kieltä osaava kaveri. Pietarissakin meillä oli venäjäntaitoinen ystävä mukana ja hänen kielitaidostaan oli paljon apua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *