Talvi — uhka vai mahdollisuus?


Olin odottanut vuosia sileää järven jäätä koettuani sen viimeksi lapsena. Nyt en antanut riipivän pakkasen olla esteenä sille vapauden tunteelle, jota jokainen luistimen työntö vain vahvisti.


Villasukat jalkaan

Talvi herättää meissä suomalaisissa ristiriitaisia tunteita — niinkin paljon, että olen kuullut ihmisten kehuvan muuttavansa pois maasta heti, kun ensimmäinen lumirintama pieksee Suomi-neitoa. Toisille talvi luo mahdollisuuksia harrastaa, fiilistellä ja nauttia kauniista kimmeltävien lumikiteiden peittämästä luonnosta. On totta, että lyhyet päivät ja sen myötä pimeä aika käy jonkin verran psyykkeelle, mutta asiaan voi vaikuttaa paljon omalla asenteella.

Järven jäinen pinta. Kuva: Anssi Lepikko.

Oletteko koskaan ajatelleet, että talvella Suomeen saapuu turisteja, jotta voisivat nähdä valkean maan ja kokea rapean -20 asteen pakkasen vasten poskia samalla, kun revontulet loimuavat taivaalla? Visit Finlandin teettämän matkailijatutkimuksen mukaan loskalandiassamme vieraili 3,2 miljoonaa ulkomaalaista viime talvikauden aikana. Verratkaa vaikka siihen, että meitä suomalaisia on 5,5 miljoonaa. Paljon turisteja? On.

Meille talvi on itsestäänselvyys ja väistämättömyys, mutta ulkomaalaisille (esim. Aasian maat) se on uutta ja ihmeellistä. Vähän kuin auringonpaiste heinäkuussa kesämökkiläisen silmissä. Haluamme, että turistit näkevät maamme Muumilaakson kaltaisena ihmemaana, joten täytyy meidän itsekin ajatella niin.

Talvinen järvimaisema. Kuva: Anssi Lepikko.

Talvi on mahdollisuus

Ilman talvea meillä tuskin olisi jääkiekkoa, hiihtoa, avantouintia (ilmankin kyllä pärjäisi) tai muuta talviurheilukulttuuria. Ei tunnelmallista kynttilöillä valaistua joulua lumikinoksien keskellä, taianomaisia luisteluretkiä järven jäällä tai revontulien tanssia taivaalla. Johtuisikohan Suomen kova IT-osaaminenkin pitkälti siitä, että talvella istutaan tavallista enemmän päätteiden ääressä? — Ken tietää, mutta varmaa on ainakin se, että meiltä puuttuisi paljon niitä asioita, jotka tekevät meistä suomalaisia.

Luistimien urat lumessa. Kuva: Anssi Lepikko.

Millä mielellä sinä odotat talvea ja mikä on sinun mielestäsi parasta talvessa?


Avainsanat: ,
Edellinen postaus Seuraava postaus

Kommentit

Lisää kommentti
    • Teea | Curious Feet
    • marraskuu 3, 2016
    Vastaa

    Vaikka auringon ystävä olenkin, niin kyllä tässä talvessakin on omat ihanuutensa. Valkoinen lumi ja tunnelmalliset illat nyt ainakin :). Innolla odottelen sitä, että joku kaunis aurinkoinen päivä järven jäädyttyä sitä ottaa suunnan saunalle ja pulahtaa avantoon.

      • Anssi
      • marraskuu 9, 2016
      Vastaa

      Sitä kokemusta on turha etsiä lämpimimmistä maista. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *