Ljubljana


Ljubljana on kaupunki, johon rakastuin! Sinne pitää päästä kyllä uudestaankin, ja Sloveniaa haluaisin kierrellä muutenkin enemmän. Seuraavasta kerrasta on jo puhuttu, katsotaan, toteutuuko joskus. Toivottavasti!

Kaukaisen maan muumilaakso

Lautta Ljubljanica-joessa. Kuva: Anssi Lepikko.
Kaupungin keskustan läpi virtaa Ljubljanica-joki. Veden väri on oikeasti puhtaan sininen, mutta sademyrsky mutasi sen.

Värikkäitä kattoja. Kuva: Anssi Lepikko.

Ljubljanan fransiskaanikirkko, eli pinkki kirkko. Kuva: Anssi Lepikko.
Ljubljanan fransiskaanikirkko, eli pinkki kirkko.
Ljubljanan katunäkymä yöllä. Kuva: Anssi Lepikko.
Seikkailua Ljubljanan yöllisillä kaduilla.

Saavuttiin Slovenian pääkaupunkiin Ljubljanaan Prahasta, 12 tuntia kestäneen junamatkan jälkeen. Vähän puudutti, ja tietenkin vastassa odotti kamala kaatosade, eikä me oltu mistään rinkansuojuksista kuultukaan. Juna-aseman karttojen avulla lähdettiin suunnistamaan meidän hotellille, joka ei onneksi ollut kovin kaukana. Kun päästiin perille, meitä ootti pieni yllätys; hotellihuone ei ollutkaan enää varattuna meille, koska ei oltu vastattu puhelimeen ja kerrottu, monelta ollaan saapumassa paikalle. Onneks kuitenkaan kukaan muu ei ollut kerennyt varata meidän huonetta, joten saatiin sama, joka oltiin varattukin. Huone oli aivan ihana, ja voidaan kyllä lämpimästi suositella Hotel Emonecia! Kuitenkin ensimmäisenä sisään päästyä piti levittää koko rinkan sisältö kuivumaan ympäri huonetta… 😀 Ainut huono puoli huoneessa oli, että se oli juuri vastaanottoa vastapäätä, joten kaiken maailman äänet kuulu sinne aika hyvin. Onneksi ainakin ite oon niin hyväuninen, että ei se loppujen lopuksi kuitenkaan paljoa haitannut.

Janni hotellin edustalla. Kuva: Anssi Lepikko.

Ljubljanaan ei oltu tehty mitään sen kummempia suunnitelmia, joten kulutettiin pari päivää menemällä sinne, minne jalat kuljettaa. Tutuksi tuli Ljubljanan tori ihanine hedelmineen, Tivoli-puiston älyttömän isot alueet ja ruokittavat lintuset, kahvilat Ljubljanica-joen varrella, jäätelökojut joissa vierailtiin liian usein (oikeesti, niistä vois tehä vaikka oman postauksen) ja kaunis linna mäen päällä, johon piti kiivetä ainakin kolme kertaa, jotta valo olis ollut hyvä valokuvia varten. Voin kertoo että jalat ja pylly kiitti siitä.  Ravintolat tuntu kuitenkin kalliilta Prahan naurettavan halpojen hintojen jälkeen, joten Ljubljanassa ei niissä vietetty aikaa sen kummemmin. Meidän ruokavalio koostui lähinnä täytetyistä patongeista, pizzapaloista ja torilta ostetuista hedelmistä, niillä pärjäs oikein hyvin!

Torin antimia: luumuja ja persikoita. Kuva: Anssi Lepikko.

Torikauppankäyntiä. Kuva: Anssi Lepikko.
Ljubljanan tori oli kyllä ihana paikka! Sieltä löyty marjoja, vihanneksia, juureksia, kaikkee mitä vaan pysty toivomaan. Kojuja oli paljon ja vilinää riitti.
Ljubljanan linnan kellotorni. Kuva: Anssi Lepikko.
Ljubljanan linnaa on sen historian aikana käytetty moneen tarkotukseen: sotilassairaalana, vankilana ja sinne on rakennettu jopa asuntoja kaupunkilaisille.
Metsäreitti linnalle. Kuva: Janni Lepikko.
Anssin lepotauko matkalla Ljubljanan linnalle.
Panorama Ljubljanan kaupungista. Kuva: Anssi Lepikko.
Kiivettiin linnan kellotorniin, ja sieltä oli tällaiset näkymät! Oikealla näkyy osa linnan sisäpihasta. Torniin pääsi maksamalla 7,5 euroa, ja samalla lipulla oisi päässyt myös esimerkiksi nukketeatterimuseoon.

Ljubljanan katunäkymä. Kuva: Anssi Lepikko.

Lintu havittelee pullanmurua. Kuva: Anssi Lepikko.
Tivoli-puistossa saatiin seuraksi pikkunen lintu, jota meidän tarjoamat eväät kiinnosti kovasti! Tuo puisto on muuten kauniina päivänä aivan täydellinen paikka piknikille.

Jäätelökioski. Kuva: Anssi Lepikko.

Ihmiset syömässä joen varrella. Kuva: Anssi Lepikko.
Kaupungin keskustan läpi virtaavan Ljubljanica-joen rannat oli täynnä viihtyisiä terasseja.
Herkullinen pizzapala. Kuva: Anssi Lepikko.
Voisin ostaa kotimaassakin yksittäisiä pizzapaloja kokonaisten sijasta.

Keskustasta bongattiin myös yksi Ljubljanan symboleista, kolmoissilta eli Tromostovje. Nimensä mukaan tässä kokonaisuudessa on yhteensä kolme siltaa, joista keskimmäinen on rakennettu jo vuonna 1842. Vasta vuonna 1932 vanha silta on saanut kaverikseen kaksi muuta kävelysiltaa. Keskustasta löyty myös toinen (vai neljäs?) hauska silta, jota koristi pari söpöä lohikäärmettä. Legenda kertoo, että nää lohikäärmeet on Ljubljanan perustajan surmaamia. Ennen paikalliset ajattelivat, että aina kun neitsyt ylittää sillan, lohikäärmeet alkaa heiluttaa häntäänsä.

Villiviinikasvusto. Kuva: Anssi Lepikko.

Lohikäärmepatsas. Kuva: Anssi Lepikko.

Yksi ehdottomasti paras ja mainitsemisen arvonen asia Ljubljanassa oli musiikki! Keskustassa joka nurkan takaa löyty aivan mahtavia katusoittajia, oikeestaan jopa kokonaisia orkestereita. Suurin osa (okei ehkä kaikki) Suomen katusoittajista kyllä kalpenee näiden rinnalla. Mutta oli kyllä viihtyisää oleskella keskustassa oikeestaan missä tahansa, kun sai samalla kuunnella kaunista ja taitavasti soitettua musiikkia.


Katuorkesteri. Kuva: Anssi Lepikko.

Ljubljanica-joki. Kuva: Anssi Lepikko.

Vietettiin Ljubljanassa suunnilleen kolme päivää, mutta ois siellä enemmänkin aikaa saanut kulumaan, vaikka kaupunki ei sinällään mitenkään kovin suuri ollut. Tänne vielä palataan!

Mitä paikkoja suosittelisit Sloveniassa ja Ljubljanassa matkaavalle?


Avainsanat: , , , ,
Edellinen postaus Seuraava postaus

Kommentit

Lisää kommentti
    • Oscar
    • lokakuu 24, 2016
    Vastaa

    Käytiin tyttöystävän kanssa Sloveniassa alkukesästä pari viikkoa ja tykkättiin kovin. Vuokrattiin auto (15€/päivä) ja oltiin eka Alpeilla ja siitä sitten rannikolle Izolaan ja Piraniin dippaamaan ja syömään jätskii. Hienoimmat maisemat oli vuorilla esim. Trenta ja Bohinj. Bovecissakin on aivan erityisen hienot maisemat mutta se on liian turistinen (aivan täynnä urheilijoita). Kyllä mekin aika paljon “urheilua” harrastettiin siellä, muun muassa trekkausta, pyöräilyä, uimista ja koskenlaskua XD Rannikolla oli sitten parhaat ilmat, ja myös parempi ruoka. Hintataso oli mielestämme sopiva (vähän Suomea halvempi). Viiniä tuli juotua, niinkuin kaikissa välimeren maissa, kivaan 1€/lasi hintaan.
    Monipuolinen ja kompakti maa jossa monet asiat ovat hyvin.

      • Janni
      • lokakuu 25, 2016
      Vastaa

      Teidän reissu kuulostaa aivan ihanalta! Jotain ton tyyppistä haluttais mekin joskus tehdä. (: Ottais vaan auton ja lähtis kiertelemään ympäriinsä! Tällä reissulla tosiaan käytiin neljässä eri maassa, joten kerettiin olla kaikissa vain melko vähän aikaa.

        • Oscar
        • lokakuu 26, 2016
        Vastaa

        Joo oli kyllä mahtava reissu.. Toi autolla liikkuminen on kyllä kätevää ja miellyttävää koska ei tarvii säätää kokoajan junaa bussii liftaa pyörää ja viel rinkan kanssa. Siinä säästää aikaa, energiaa ja ainakin meidän tapauksessa, myös rahaa. Vois ens kesäl omalla autolla ajaa eurooppaan tai ruotsiin moikkaamaan tuttuja, ja norjaan (hienot vuonot ja vuoret. Lastais auton täyteen ruokaa ruotsin puolel).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *