Auschwitz II Birkenau


Puolassa ollessamme vierailimme Auschwitzissa, joka oli synkässä historiassaan yksi Natsi-Saksan keskitysleirikomplekseista, mutta kuuluu nykyään Unescon maailmanperintökohteisiin. Auschwitzin kokonaisuuteen kuuluu yhteensä kolme leiriä (I, II ja III). Tämä postaus käsittelee ihmisten tuhoamisleiriä, Auschwitz II:ta, joka tunnetaan myös lisänimellä ”Birkenau”.

Vuosi 1940

Auschwitzin keskitysleiri rakennettiin puolalaisen Oświęcim kylän lähistölle ihan syystä: se oli tarpeeksi syrjässä, jotta tieto leirin olemassaolosta pysyisi salassa muulta maailmalta. Sen läpi kulki myös rataverkko, jota pitkin vangit pystyttiin kuljettamaan pitkienkin matkojen takaa.

Junavaunu, joka kuljetti vankeja Auschwitzin keskitysleirille. Kuva: Anssi Lepikko.
Yksi junavaunuista, joissa ihmiset kuljetettiin leireille.

Natsit tekivät selväksi sen, että Auschwitzin aitojen sisäpuolelle joutuessa takaisin palaaminen oli mahdotonta. Vangeilta oli evätty kaikki kontaktit ulkomaailmaan ja leirien ympärille oli rakennettu piikkilanka-aidat, joita pitkin kulki tappava sähkövirta. Vangit pakotettiin raskaaseen pakkotyöhön vähällä ravinnolla. Nälänhätä, taudit ja satunnaiset huviteloitukset olivat arkipäivää.

Piikkilanka-aita. Kuva: Anssi Lepikko.
Piikkilanka-aitoja ei voinut ylittää kiipeämällä, sillä ne olivat sähköistetyt.

Leireihin siirrettiin natsipolitiikan vastustajia, rikollisia ja rodullisesti eroavat, kuten juutalaiset, slaavit (myös Puolalaiset) ja mustalaiset. Kaikki tämä perustui kansallissosialistiseen rotuoppiin ja totalitääriseen kurinpitoon, jonka mukaan arjalainen rotu oli muita ylivertaisempi. Arjalaisuuden tunnusmerkkejä ovat vaalea iho, siniset silmät, vaaleat hiukset, pituus ja hyväkuntoinen vartalo.

Mutainen tie ja parakkeja. Kuva: Anssi Lepikko.
Vankien parakkeja.

Ensimmäisen ja työleirinä tunnetun Auschwitz I:n lisäksi alueelle pystytettiin toinen leiri, jonka tarkoitus oli ainoastaan vankien systemaattinen tuhoaminen. Auschwitz II oli ensimmäistä leiriä reiluisti isompi ja sen aitojen sisällä saattoi olla samaan aikaan jopa 90 000 vankia. Sen porttien läpi käveli arviolta yli miljoona ihmistä.

Vankien asumistila parakin sisällä. Kuva: Anssi Lepikko.
Vankien tilat olivat todella askeettiset ja parakkeihin ahdettiin satoja ihmisiä.

Vankien peti. Kuva: Anssi Lepikko.

Vangit kuljetettiin isoihin maanalaisiin kammioihin, joihin tiputettiin pienistä luukuista Zyklon B -nimistä tuholaismyrkkyä. Se reagoi ilmankosteuden vaikutuksesta ja vapautti ilmaan tappavaa kaasua. Ruumiit hävitettiin polttamatta krematorioissa.

Kaasukammion ja krematorion rauniot. Kuva: Anssi Lepikko.
Kun natsit tajusivat, että sota on hävitty, sotilaat määrättiin hävittämään todisteita. Kuvassa kaasukammion ja krematorion rauniot.
Poltettuja parakkeja. Kuva: Anssi Lepikko.
Poltettuja parakkeja.

Keskitysleirejä oli useita ympäri Saksan hallitsemia alueita. Ensimmäinen rakennettiin jo vuonna 1933 Dachauhun Hitlerin päästyä valtaan. Sodan loppuun mennessä suuria keskitysleirejä oli 22 ja pieniä tuhatkunta.

Tänä päivänä

Kun mieleni tekee matkata jonnekin, haluan päästä tavallaan sellaiseen mielikuvitusmaailmaan, aikakoneeseen, jossa seikkailen. Vanhat linnat herättävät sisäisen ritarini ja kauniit maisemat sisäisen retkeilijän. Auschwitzin tapauksessa en tosin rakenna ruusuisia mielikuvia, mutta haluan silti palata toisen maailmansodan tapahtumiin ja tajuta sitä julmuutta, jolla ihmiset ovat kohdelleet toisiaan. Julmuutta, joka on sikissyt pelkästä ideologiasta, jolla ei ole järkiperäistä perustetta.

Kyse on kuitenkin niin isosta kokonaisuudesta, että sitä on vaikea hahmottaa. Minulle herää ajatus siitä, että minulla ei ole oikeus valittaa siitä, että sukassani on reikä, sillä täällä elämänsä viimeisiä päiviä viettäneet ovat kokeneet jotain paljon pahempaa.

Piikkilanka-aita ja poltettuja parakkeja. Kuva: Anssi Lepikko.
Leiri jatkuu silmänkantamattomiin.
Lähikuva piikkilanka-aidasta. Kuva: Anssi Lepikko.
Posliininen sähköeriste.

Ollessani ihmisporukassa puhetulvaani on melkein mahdoton sammuttaa, mutta kävellessäni silmänkantamattomiin ulottuvan leirin soraisia teitä olin aivan hiljaa. Miksi? En oikein itsekään tiedä. Sitä vaan ihmetteli omasta turvallisesta kuplastaan, että millaista elo on joskus aikoinaan ollut näiden aitojen sisällä.

Parakki. Kuva: Anssi Lepikko.

26. parakin kyltti. Kuva: Anssi Lepikko.
26. parakki.

Miten pääsee?

Tilasimme bussin ja opastetun kierroksen krakovalaisen hotellimme kautta. Opastettu kannattaa, koska opas osaa kertoa historiasta ja asioista, joita mykkä miljöö ei osaa kertoa. Vaihtoehtoisesti voit mennä itse bussilla, junalla tai autolla. Auschwitziin (Oświęcim) on reipas tunnin matka Krakovasta.


Oletko käynyt Auschwitzissa? Millainen fiilis paikasta jäi?


Avainsanat: ,
Edellinen postaus Seuraava postaus

Kommentit

Lisää kommentti
    • Anne | Metallia Matkassa
    • lokakuu 23, 2016
    Vastaa

    Hieno kirjoitus ja upeat kuvat, vaikka paikan historia onkin aivan kamala. Mä kävin Auschwitzissa kolme vuotta sitten, ja nyt tänä syksynä muutettuani Puolaan vierailin Stutthofin keskitysleirimuseossa. Kyllähän nämä kohteet vetää hiljaisiksi, mutta toisaalta on tärkeää, ettei historian hirveimpiä tapahtumia peitellä vaan ne pidetään hyvin julkisena ja muistuttamassa siitä, mihin asiat voivat hirveimmillään johtaa. Tälläkin hetkellä Euroopassa vellova maahanmuuttovastaisuus, uusnatsismi ym. alkaa toisinaan ikävästi muistuttaa Natsi-Saksan ajoista. Sitä suuremmalla syyllä onkin tärkeää, että näitä kohteita ylläpidetään ja niissä voi vierailla. Jos kiinnostaa, niin mun juttu Stutthofista löytyy täältä: http://metalliamatkassa.com/stutthofin-keskitysleirimuseo-sztutowossa/

    Teillä onkin mielenkiintoinen blogi – pitää jäädä seuraamaan! 🙂

      • Janni
      • lokakuu 24, 2016
      Vastaa

      Kiitos! Kyllä nää leirit on tosiaan hyvä muistutus siitä, että asioiden ei ikinä enää pitäisi antaa mennä tohon jamaan. :s
      Kävin kurkkaamassa tuon sun tekstin, mielenkiintoinen! Ja kivan näköinen blogi muutenkin. 🙂

    • Arimo K
    • lokakuu 23, 2016
    Vastaa

    Todella hyviä kuvia! Itse kävin ensimmäisellä reililläni Auschwitz I:ssä. Kakkosleiriä katselin vain yöllä porttien ulkopuolelta, kun aika ei riittänyt silloin molempiin.

    Oli kyllä todella pysäyttävä kokemus, jossa todella ymmärsi, mitä paikan päällä on tapahtunut. Ainakin I-leiri oli myös museona erittäin hyvin ja huolella toteutettu, ja infoa oli kylteissä enemmän kuin ehti sisäistämään.

      • Janni
      • lokakuu 24, 2016
      Vastaa

      Kiitos kehuista. (: Paikan päällä kaikki kauheudet tosiaankin konkretisoituu.. Ja olen täysin samaa mieltä siitä, että museo oli tosi hyvin toteutettu, todella kammottava paikka!

    • Hannavaan
    • lokakuu 18, 2016
    Vastaa

    Upeita kuvia kamalasta paikasta 🙂 Vaikka toinen maailmansota kiinnostaa minua ihan äärimmäisen paljon ja olen ”opiskellut” sitä aiheena jo monta vuotta, onnistuvat nämä keskitysleiri-jutut pysäyttämään minut kyllä jokaikinen kerta. Ihan käsittämätöntä, mitä kaikkea natsiliikkeen kaltainen joukkomanipulaatio voi saada aikaan… Ihminen on kyllä harvinaisen kekseliäs eläin, kun kyseessä on toisen elollisen olennon tappaminen.

      • Janni
      • lokakuu 19, 2016
      Vastaa

      Kiitos kehuista! 🙂 Kyllä ihmiset vaan on niin julmia, että ihan kauhistuttaa..

    • Nemo
    • lokakuu 18, 2016
    Vastaa

    Tullut luettua käytännössä kaikki kirjat mitä Auschwitzista ja holokaustista on käsiinsä saanut joten Auschwitz ja Birkenau oli aika must paikkoja Krakovan reissulla. Kyllähän tuo todella pysäyttävä paikka oli. Vaikka noista kauheuksista on lukenut paljon ja nähnyt kuvia leiristä niin kyllä tuon paikan mittasuhteet vaan kerta kaikkiaan mykisti. Birkenaun kokoa ei ensinnäkään pysty hahmottamaan mitenkään kuvista, se avautuu vasta kun seisoo sen valtavan kentän keskellä ja katsoo kun ympärillä jatkuu parakkien raunioita ja piikkilanka-aitoja silmänkantamattomiin. Ja kun siinä paikan päällä seisoessa mietti että ”tämä paikka on rakennettu varta vasten ihmisten murhaamista varten” niin jotenkin se koko paikan mielettömyys alkoi konkretisoitumaan ja vei kyllä täydellisesti sanat suusta.

    Samaan aikaan meidän kanssa Birkenaussa sattui olemaan joku nuori Israelilaisryhmä daavidin tähti -huppareissa, ja heidän aika lailla tunnetta täynnä oleva seremoniansa muistomerkin luona nosti melkein palan kurkkuun. Aika kylmä tunne tuli myös Auschwitz I:n puolella kun näki huoneen täynnä ihmisten hiuksia, silmälaseja ja erityisesti se lasten kengillä täytetty lasikoppi nosti kylmät väreet. Tuo ei ollut sellainen ”olipa kiva lomapäivä” -kokemus mutta ehdottomasti Krakovan matkan kohokohta siinä mielessä että tuosta silti tuli sellainen olo että ”onneksi pääsin käymään ja näkemään tämän”. Kyllä tuo paikka (tai joku muu keskitysleirimuseo) olisi hyvä ihan jokaisen nähdä paikan päällä, koska se kyllä laittaa vähän asioita uuteen järjestykseen päässä vaikka noista asioista olisi paljon lukenutkin ja tutustunut aiheeseen.

    Tuosta itse matkasta ja käytännön asioista sen verran että me ei otettu mitään valmispakettia vaan lähdettiin Krakovasta käsin ihan omatoimisesti pikkubussilla heti aamuvarhain Oswieczimiin, ja päästiin ”livahtamaan” leiriin ennen kymmentä, jolloin leirialueella pääsi liikkumaan ihan omaan tahtiin ilman opasta. Kymmeneltähän tuolla alkaa opastetut kierrokset ja sen jälkeen ei ole mahdollisuutta päästä kuljeksimaan omaan tahtiin. Tämä ei tietystikään varmasti sovi ihan kaikille jos ei ole tutustunut paikkaan ja aiheeseen etukäteen, silloin varmaan saa opastetusta kierroksesta enemmän irti, mutta minulle ja avovaimolle tuo oli toimiva ratkaisu koska en usko että hirveän paljon mitään uutta olisin saanut tuosta oppaan selostuksesta, ja näin päästiin kiertelemään ihan oman aikataulun mukaan ja ilman ruuhkia. Mukaan napattiin siitä kirjakaupasta ihan suomenkielinen opasvihkonen joka maksoi muutaman kymmenen senttiä, tuo toimi hyvin oman muistin tukena ja auttoi kiertelyssä.

    Tätäkin vaihtoehtoa kannattaa miettiä jos suunnittelee matkaa Auschwitziin ja haluaa omaan tahtiin kierrellä leirissä. Noita Krakovasta järjestettyjä valmismatkoja moni sanoi vähän ylihintaiseksi ja moni muutenkin karsastaa tuota ryhmän ja oppaan perässä kulkemista ja haluaa kierrellä itsenäisesti. Pikkubussilla oli kätevä ja nopea matkustaa Oswieczimiin kun vaan onnistui todella huonosti opastetulta bussiasemalta löytämään oikean laiturin mistä se bussi lähti. Edestakainen matka maksoi alle kympin ja leiriinhän pääsi ilmaiseksi. Eli aika halvalla selviää tällä tavalla vaikka eihän nuo opastetut matkatkaan mahdottomia Puolassa maksa.

      • Janni
      • lokakuu 19, 2016
      Vastaa

      Kiitos kommentista ja vinkeistä. 🙂

    • Susanna Kakriainen
    • lokakuu 17, 2016
    Vastaa

    Me ollaan myös käyty Timon kanssa Schassenhausenissa joskus. En muista miten kirjoitetaan. Ja luettu kirjallisuutta aiheesta. Hiljaisiin mietteisiin jää.

      • Janni
      • lokakuu 19, 2016
      Vastaa

      Joo, kyllä tällaiset paikat aina hiljaiseksi vetää. ;s ois kyllä mielenkiintoista itsekin käydä jollain muullakin leirillä, jos tulee mahdollisuus joskus!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *